Kohti pohjaa

Kontrastit muuttuvat vääriin suuntiin.
Valun kohti tuttua pohjaa jossa olen ollut niin kauan. Pyrkinyt ylös, räpiköinyt, painunut taas kohti pohjaa. Syvälle jonnekin jossa näen kaiken vain harmaana tai mustana.
Peilaan elämääni muihin. Löydän itseni juhannusaattona itkemästä peiton alta. Muistan taas miten vihaan juhlapyhiä.
Avaan sometilini ja jokainen päivitys saa itkemään. Mielessä pyörii lauseita Mitä minä tein niin väärin että kaikki meni näin, Miksi minua ei kutsuttu mihinkään, Miksi löydän itseni aina täältä missä vähiten halusin olla, Mikä minussa on vikana, Enkö yrittänyt tarpeeksi.

Tutut itsetuhoajatukset pyörivät mielessä. Monettako päivää jo, en jaksa laskea. Aamuisin kyyneleet tippuvat taas kahvimukiin.
Istuin yhtenä päivänä yksin rannalla enkä tuntenut minkäänlaista nautintoa. Uin eikä se tuntunut enää miltään. Lopulta huomasin tuijottavani tyhjyyteen ja huomasin kyyneleiden valuvan aurinkolasien alta. Rintaa alkoi puristaa ja paniikki pyrki sisältä ulos. Yhtäkkiä pakkasin tavarani ja hiekassa itkien puin hiekkaisia vaatteita päälle ja painelin puolijuoksulla kotiin.

Joka päivä tuttua ja kamalaa yksinäisyyttä. En kuulu tänne, koskaan kuulunutkaan. Muistot hakkaavat mieltäni vasaran iskujen lailla.

Tiivis hoitoni päättyi ja siten jouduin luopumaan viikottaisista keskusteluista. Kaiken täytyy loppua. Minä en ollut kuntouttamisen arvoinen. Minusta ei tullut mitään. Siksi en ansaitse enää hoitoakaan. Pärjää omillasi, jotenkin. Seurataan kerran kuukaudessa, ei ole muuta. Resurssit valuvat hukkaan kohdallasi. Psykani ei noita sanoja sanonut, mutta yhteiskunta sanoi. Huusi. Mene pois, ei sinusta mitään tule.
Lompakossa eläkekortti muistuttamassa siitä.

Kaikki tutut kliseet tuntuvat naurettavan typeriltä, jos edes naurattaisi.
Kyllä tämä tästä ohi menee, Paistaa se aurinko risukasaankin .... Paskat tämä ohi mene, mistä sen kukaan voi tietää? Ei tänne paista mikään.

Kirjoitan tätä vaikken löydä tästä mitään, oksennan ajatukseni, ne rumat ja synkät koska en osaa muutakaan. Kaikki on niin rumaa, kaikkialla. Oksettavan typerää, koko elämä. Minä. Tämä koti ja nämä seinät. Kaikki tuolla ulkomaailmassa. En löydä enää mitään. Heittäkää köyttä että pääsen tästä. Solmin siitä silmukan ja lopetan tämän.

Tämä teksti tuntuu julkaisukelvottomalta, mutten enää välitä.