Mielenterveysongelmat eivät ole häpeä

Nyt vietetään Mielenterveysviikkoa. Sunnuntaina vietettiin itsemurhan tehneiden muistopäivää.
Paljon merkityksellisiä päiviä joista valitettavan vähän on medioissa tietoa.
Täältä saa paljon tietoa tapahtumista.

Mietin pitkään mitä mielenterveysviikko minulle merkitsee, miten voisin siihen omalta osaltani osallistua. Messuille lähtö ei näissä oloissa onnistu ja olen muutenkin tällä hetkellä oman kotini ja sairauteni vanki. Yöllä keksin idean. Ja nyt sen toteutan.

Olen kirjoittanut kasvottomana ja nimettömänä. Ei siksi, että häpeäisin. En häpeä (tästä voisin kirjoittaa joku kerta pitemmänkin tekstin). Vaan omista henkilökohtaisista syistäni joita en nyt halua tässä avata. Ne liittyy menneisiin ihmissuhteisiin lähinnä.

Mutta minulle on tärkeää että koska tunnen etten paljoakaan voi enää tässä elämässäni tehdä, niin ainakin voin olla pienillä teoillani vaikuttamassa siihen miten mielenterveysongelmaisia kohdellaan ja miten päästäisiin avoimempaan suuntaan. Paljon ollaan jo tultu eteenpäin monessa suhteessa.
"Hulluja" ei enää lähetetä Seilin saarelle vailla paluulippua ja monista asioista puhutaan, nimitykset sairaaloista ja hoidoista ovat tulleen inhimillisempään suuntaan.
Mutta edelleen on tehtävää. On aina surullista nähdä väen vähyyttä mielenterveystapahtumissa tai -mielenosoituksissa. Työpaikkakiusaamista on edelleen ja monia muitakin asioita.

Ja nyt itse ideaan jonka yöllä kehitin.

Paljastan kasvoni. 
Tässä olen minä. 
Mielenterveyskuntoutuja. 

Eikä hävetä yhtään.

Ja nyt itse haasteeseen.
Haastan kaikki olemaan sillä tavalla, minkä omakseen tuntee, olemaan tällä viikolla avoimia mielenterveysongelmistaan.

Ihan jokainen voi sairastua. Tämä ei ole heikkojen sairaus. Sairaus ei kysy lupaa tulla !

Toivon että jokainen voisi tahoillaan miettiä mikä olisi niin kamalaa siinä että olisi avoimempi mielenterveysongelmistaan. Usein pelot osoittautuu myöhemmin turhiksi.
Minäkin olen aikanaan hävennyt paljonkin. Tullut haukutuksi työpaikalla sairauslomien takia.
Mutta enää en suostu häpeämään. Minä en ole tätä pyytänyt enkä valinnut.

Sen huomaa ajan saatossa jo että kun ollaan oltu avoimempia, koko ajan ollaan tultu parempaan suuntaan, kidutusmenetelmistä ja muista ollaan päästy ja moni asia on muuttunut. Ei ole enää mitenkään ihmeellistä kertoa käyvänsä juttelemassa ongelmistaan jossain.

Se voi olla pienikin teko jos et kykene vielä isompiin. Kerro yhdelle ihmiselle, katso mitä siitä seuraa. Älä lannistu. Kaikki ei ymmärrä mutta paljon ymmärrystä silti on.

Tämä ei ole häpeä. Mitä sitten jos menetät joitakin ihmissuhteita? Onko ne olleet sen arvoisia jos et voi olla oma itsesi? Punnitse asioita ja toimi. Edes joku pieni teko.

Jokainen voi omalla tahollaan pienin askelin auttaa siinä että avoimuus lisääntyy mielenterveysongelmien suhteen.
Sitä toivon.
Minulla ei ole enää muuta tehtävää kuin tämä. Mutta minusta tämä on aika tärkeä tehtävä.

Minä uskallan, uskallatko sinä?

Ps. Jaan myös itse tätä tekstiä tavallista enemmän, ja tätä saa jakaa muutkin.