Uudenvuodenaatto. Ulkona räiskyy ja paukkuu ilotulitteet. Ihmiset skoolaavat ja odottavat uutta vuotta ja uusia suunnitelmia, uteliain mielin, lupauksineen. Luvataan olla parempia, monellakin tapaa.
Säädän musiikin ääntä kovemmalle. Ei riitä. Kaivan kuulokkeet että kuulisin vain musiikin.
Tänään on ollut synkin päivä kuukausiin. Tällaisia en jaksa.
Katson eutanasia-videoita youtubesta. Haluan kuolla. Haluan armokuoleman. Että joku auttaa, on siinä vierellä. En näe syitä elää. En kestä tätä tuskaa.
Olen itkenyt lähes koko päivän.
Elämäni juhlat on juhlittu.
Tällä hetkellä toivon vain yhtä asiaa; Että kuolisin vuonna 2017.
Tätä sietämätöntä tuskaa, tyhjyyttä, yksinäisyyttä, merkityksettömyyttä en jaksa enää.
Enkö ole jo jaksanut tätä tarpeeksi? Ei auta hoidot, ei lääkkeet. Kaikkia hoitoja ei voida kokeilla vaikka keikun kuoleman rajalla.
Taistellut olen, mutta sitä ei kukaan näe. Se on yhdentekevää. Ihmiset näkevät vain tämän hetken ja ovat heti tuomitsemassa kaikkea. Sama se että olen elänyt tätä helvettiä puolielämääni.
Näissä hetkissä pitäisi ajatella vain että nämä ovat tunteita ja olotiloja jotka menevät ohi. Mutten pysty. Koska tiedän että ne tulee aina takaisin. Aina. Ja joka kerta olen heikompi jaksamaan. Tuskaisten päivien voitot ei tee minusta vahvempaa.
En ole mitään, missään, tänään, tällä hetkellä. Kuollut sisältä jo kauan aikaa sitten.
Ikävä. Ikävä sellaista olotilaa jolloin ei satu. Jolloin ei ole enää olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti