Vieroitusoireita

Olen ollut kirjoittamassa tänne monena päivänä, mutten saa kun muutamia lauseita kirjoitettua. Aivot tuntuu olevan totaalisen jumissa. Ja sitten taas niinä hetkinä kun tuntuu että tekstiä tulvisi vaikka kuinka, olen ollut liian pahojen fyysisten oireiden lamaannuttamana kykenemätön kirjoittamaan.

Tässä vieroitusoireiden helvetissä on ollut monenlaisia vaiheita. Ja valitettavasti tämä jatkuu edelleen. Nyt on kuukausi takana tätä ja alkaa kyllä totisesti usko loppua että näistä koskaan selviää.
Olen ollut neljän seinän sisällä kauppareissuja lukuunottamatta jo yli kuukauden.
Alkuun ei ollut lääkkeen lopetuksen jälkeen mitään. Ihmettelin missä ne oireet ovat ja olin totaalisen väärässä kun luulin ensimmäisen viikon aikana että eikö tästä mitään oireita tullutkaan. Kun sitten ensimmäisen viikon jälkeen ne iski ryminällä päälle eikä antanut välillä enää tilaa hengittää.
Kovin on aaltoilevaa ollut ja on edelleen.
On päiviä jotka tuntuvat olevan henkisesti helpompia mutta fyysisesti raskaampia, ja toisinpäin. Olen kokenut aivan totaalisen hysteerisiä itkukohtauksia jotka ovat kestäneet pahimmillaan jopa tunteja.
Raivo ja ärtyneisyys on ollut myös hyvin vahvana läsnä. Tuntuu että se helpotti jo alun jälkeen hieman, mutta nyt se on tullut taas riesaksi sitä myöten kun itku on jäänyt vähemmälle.
Fyysisiltä oireilta en ole juuri vapaapäiviä saanut. Välillä ovat helpompia mutta niitä on, koko ajan. Aamut on niiden osalta parempia. Pystyy juomaan aamukahvit rauhassa koneella istuen kun muistaa vaan heti aamusta ottaa beetasalpaajaa tasaamaan sydämen nopeaa rytmiä.

Sydänoireet veivät yhtenä päivänä päivystykseen asti. Olin jo monena iltana tuntenut pahoja tykytysoireita, puristavaa tunnetta rinnassa ja rytmihäiriötuntemuksia, mutta kuten aina, välttelin lääkäriin lähtemistä viimeiseen asti. Kunnes vihdoin uskalsin mennä. Se oli hyvä käynti siinä mielessä että sain oireenmukaista hoitoa eikä käsketty aloittaa masennuslääkitystä uudelleen. Oireeni otettiin todesta eikä minun vain kuviteltu olevani luulosairas. Sain oireisiini lääkettä, ja vaikka se kyseinen lääke ei lopulta sopinutkaan, sain sen jälkeen omalta lääkäriltäni toista beetasalpaajaa, joka on auttanut sydäntykytyksissä.

onneksi mielialalääkkeet eivät ole sydämenmuotoisia, nämä ovat beetasalpaajia

Se kyllä ihmetyttää aina vain, miksi lääkärit eivät usko mielialalääkkeiden vieroitusoireisiin. Puhutaan vaan lievistä lopetusoireista jotka menevät hetkessä ohi. Eikö he voi puhua näiden lääkkeiden vieroitushaitoista että potilaat uskaltaisi niitä alkaa syömään, vai toimivatko he vain lääkeyhtiöiden talutusnuorassa puhuen aina mahdollisimman positiivisesti näistä ihmepillereistä. Onneksi tämä aihe on ollut nyt suhteellisen paljon esillä eri lähteissä, ja ihmiset uskaltavat kertoa kokemuksiaan. Ja mikä parasta, jotkut mielenterveyshoidon ammattilaisetkin uskaltavat näitä kritisoida.
Keskustelin oireistani viime viikolla lääkärini kanssa, ja hän oli sitä mieltä ettei nämä ole enää vieroitusoireita, olihan lääkkeen lopetuksesta tuolloin kulunut jo yli kolme viikkoa. Kuitenkin monet lähteet kertovat että oireet voivat kestää muutaman kuukaudenkin. 

Olen ensi viikolla tapaamassa lääkäriäni hoitokokouksen merkeissä. Hoitonihan on ollut melkoisen olematonta kun koen hoitajakeskustelut turhina enkä ole niissä käynyt. Ja nyt on tarkoitus miettiä hoitokuvioitani, että mitä hoitoja on kokeiltu ja mitä on vielä kokeilemetta, vai onko mitään.
Dkt- ja psykoterapia on kyllä vielä kokeilematta mutta kamppailen ristiriitaisten ajatusten kanssa niiden suhteen. Olen kokeillut niin paljon eri hoitomuotoja, että alkaa usko loppua. Psykoterapian rahoituskuviot myös hirvittää ja sen prosessin läpikäynti, jos nyt mitään rahoitusta siihen edes saan.

Pessimisti ei pety, ja sitä rataa. Kuulen usein katkeruudestani ja pessimistisyydestäni hoitoa kohtaan, mutta en pysty ymmärtämään miten se voisi olla estettävissä. Hoitohistoriaani mahtuu niin paljon pettymyksiä ja yrityksiä ettei tosikaan.
Miten voisin päästä irti katkeruudestani ? En todellakaan tiedä. En näe itselleni enää mitään muuta elämää kun loputonta synkkää olemista.
Samalla olen kuitenkin miettinyt tosissani olenko valmis luovuttamaankaan.
Monet ehkä ajattelee lääkkeen lopetuksen luovuttamisena, mutta itse en näe asiaa niin. Halusin nähdä, ja haluan edelleen, että voiko asiat olla toisin, mieliala muuttua. Kun ei todellakaan ole mitään menetettävää.
Enhän kokonaan ilman lääkkeitä ole, syön edelleen ketiapiinia kun en eroonkaan pääse. Tai pääsen, jos en halua enää nukkua.  Onneksi tosin annos on enää pieni.
Olen päättänyt antaa paljon aikaa tälle masennuslääkkeen lopetukselle. Viimeksi luovutin turhan ajoissa. Söin kuitenkin masennuslääkkeitä yli kymmenen vuotta, kyllähän sen tajuaa ihan maalaisjärjelläkin että mieli tarvitsee aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen.

Olen melko varma että ensi viikon hoitokokouksessa tarjotaan taas uutta pilleriä, mutta onneksi tiedän että ne pillerit eivät omaan masennukseeni ole vastaus. Jos ne jollain auttaa, hyvä niin, itse en ole saanut näistä "onnellisuuspillereistä" kun loputtomia sivuoireita.