Pimeässä

Loppui vieroitusoireet, vaivuin yhä syvemmälle, vaihtui vuodenaika, tuli kyynelten täyttämät päivät.
Olin taas pohjalla. Ja niin epätoivoisena että tartuin taas pilleripurkkiin, aloitin taas lääkityksen. Ajattelin että mitä tahansa muuta kun tätä. Antakaa minulle jotain jonka takia nousen aamuisin ! Valuin päivistä toisiin kuin haamu. Ja valun edelleen. Pimeässä luolassani poissa katseilta, poissa kaikelta. Aurinko häikäisee, vedän verhoja kiinni. Ulkomaailmaa ei ole. Se on jo kadonnut. Liian vieras, etäinen.

Muistot viime kesältä, hiljaisia rantoja, tuulta hiuksissa, viiniä huulilla, veden vapaus iholla. Halusin edes osan siitä, osan jostain muusta maailmasta kuin tästä. Nyt kykenemätön mihinkään. Voxra-lääkityksen avulla elin viime kesänä ne hetket. Surua oli silloinkin, mutta jaksoin nähdä muuta.
Ja nyt pettymys. Pelkkä helvetti. Ei, minulle ei annettu enää muuta. Joku yrittää sanoa että ei enää, ei enää.
Lääkitystä takana jo viikkoja, lääkityksen nostoakin. Ja olen vain loputtoman väsynyt. Aivokemiani eivät ota enää mitään vastaan.
Sain vain jokapäiväisen fyysisen pahan olon henkisen ahdistuksen ja levottomuuden lisäksi. Yölliset heräilyt ja paniikkia ja kauhua. Kauhua elämästä.

Masennus muutti muotoaan, vei taas syvemmälle. Endogeenisesta toistuvaksi ja toistuvasta melankoliseksi. Pelkkiä kirjamia ja lääketieteellisiä termejähän nuo on, mutta selittäviäkin.

Eikä minullakaan ole enää sanoja, en osaa enää sanoittaa tätä, kaiken olen jo sanonut. Tuntuu ettei ole enää mitään, kaikki vietiin eikä jäljelle jäänyt mitään.
Paitsi tuska ja väsymys, niiden kanssa taistelen päivittäin. Väsyen yhä enemmän.
Ja loputtomat kyyneleet, itken päivittäin. Vuosien tuskaa. Ennen en edes itkenyt.
Ei ole enää ratkaisuja, olen valunut tyhjiin.
Tyhjänä haamuna otan aamut vastaan tahtomattani ja taistelen jaksaakseni iltaan.
Ja uni, uni ei enää anna rauhaa.

"Painavi mieleni
kuin kaikki maa.
Vaipuu jo eloni
sammalten taa.

Ikihonkain siimekseen
yksin nyt jään.
Menneet on linnut sen,
lehvät vain nään.

Sulkeutuu maailma kerran
ihmisen eestä.
Laulunsa viimeinen
taivaisiin soi.

Syömmeni kyyneleet
kuin kastetta ois.
Mukana tuulen
ne kulkeutuu pois.

Sulkeutuu maailma kerran
ihmisen eestä.
Laulunsa viimeinen
taivaisiin soi."