Ei sanoja

Olen jossakin niin syvällä etten ole löytänyt enää sanoja, enkä löydä niitä monia nytkään.
Halusin vain lyhyesti kirjoittaa että täällä minä kuitenkin vielä hengitän, vaikken haluaisi.
On niin kipeää, jokaikinen päivä. Voin huonosti.

Aloitin ect-hoidon mutta jätin senkin kesken. Se on jo nähty, kehitin liikaa pelkoja sitä kohtaan, varmasti kesäkuussa tapahtuneilla sairaalakeikoilla oli osuutensa. Koin olevani niin yksin siellä, liian yksin. Raskasta hoitoa läpi yksin, en pystynyt siihen.

Tiivis hoitokontakti jatkuu vielä ja se on ainoa lohtuni enää. Vaikka siitäkin tunnen ettei se enää pysty minua auttamaan. Tätä on jatkunut liian kauan.

Raskas joulu meni, yksin, uusi vuosi myös, yksin. Yleensä nämä ovatkin olleet vuoden synkimpiä aikoja.

Olen jäänyt yksin tänne kotiini, lähes erakoitunut. Maailma ulkopuolella liian pelottavaa. Ihmissuhteet ovat myös myrskynneet.

Nyt on lopetettava tähän. Tälle kivulle ei löydy enää sanoja.