Hiljaisuuden jälkeen pieniä askeleita

Pitkästä aikaa taas kirjoittelemassa. Haluaisin saada nämä pitkät kirjoitusvälit pois ja pyrkiä päivittelemään joka kuukausi, mielellään muutamat kerrat. Mitään päivittäisiä postauksia en edes halua alkaa tekemään, mutta kerta viikkoon/kahteen voisi olla se mitä tavoitella.
Se vaan on usein vaikeaa kun lamaantuu ja tuntuu että kirjoituskyky on täysin kateissa ja aivot jumissa.

Tällä viikolla toteutin jotain mitä olen miettinyt jo pitkän aikaa. Aina olen siirtänyt ja siirtänyt ja ajatellut että odotan paremman olon hetkiä. Että enhän minä voi kun voin näin huonosti. Ja sitten yhtenä unettomana yönä mietin että miksi ihmeessä kuvittelen että sellainen hetki joskus tulee kun tunnen olevani täysin valmis ja hyvissä voimissa. Hah. Saisin odottaa sitä maailmanloppuun saakka. Ja en usko että synkät hetkeni voivat olla esteenä sille ettenkö voisi tehdä jotain. Päinvastoin !
Eli perustin facebookkiin tukiryhmän mielenterveysongelmista kärsiville. Facebookhan on täynnä mielenterveysryhmiä ja melkein joka ongelmaan ja diagnoosiin löytyy ryhmä. Halusin jotain sellaista mitä ei paljoa ole. Ja kun nyt on tullut suosituksi nämä hätäkahvi/hätäkalja-ryhmät niin siitä se ajatus sitten lähti. Sydäntä lähelläni ovat mielenterveysongelmaiset, olenhan itsekin sellainen ollut jo kauan. Ja nimenomaan pyrin itsekin avoimuudella saamaan mielenterveysongelmien häpeää hälvenemään ja haluan jakaa tietoa ja auttaa. Autan varmasti samalla itseänikin. Ja onneksi sain myös erään ystäväni mukaan kanssani ylläpitoon, yksin en siihen olisi pystynyt.

Perustin ryhmän Mielenterveystuki (löytyy haulla facebookista). Ja laitan tähän ryhmän kuvauksen millainen ryhmä kyseessä on.
Ryhmä on tarkoitettu mielenterveysongelmista kärsiville ihmisille, jotka tarvitsevat apua, ja ihmisille jotka haluavat auttaa. Apua voi pyytää monenlaisiin tilanteisiin, esimerkiksi seuraksi kahville, keskusteluapua kriisitilanteisiin, tueksi virastokäynneille tai päivystykseen lähtemiseen, asioiden järjestelyyn tai muihin tilanteisiin johon kokee tarvitsevansa apua.

Pienikin teko voi merkitä toiselle paljon. Ryhmässä voi myös keskustella luottamuksella askarruttavista asioista. Ryhmän toimintaa on koko Suomen alueella ja auttaminen perustuu vapaaehtoisuuteen.

Eli jos kiinnostaa, sinne vaan ! Hyvä alku ryhmällä ollut ja moni on liittynyt ja kiinnostunut ryhmästä. Mutta mitä isompi saadaan, sitä enemmän on mahdollisuutta että ihmiset ympäri Suomen auttavat toisiaan.  Miten sitten itse voisin auttaa ihmisiä? Kovin on vaikeaksi tullut uusien ihmisten tapaaminen, ja jos nyt oikein muistelen, en ole netin kautta tavannut uusia ihmisiä moneen vuoteen. Pyrin itsekin että oman ryhmäni kautta lähtisin enemmän ulos kotoota tekemään jotain, tapaamaan ihmisiä, mutta annan itselleni aikaa, vielä en tunne olevani siihen valmis. Koitan nyt keskittyä tapaamaan niitä joita mulla on. Siskoakin näen liian harvoin ja paria ystävää jotka mulla on. Kaikki aikanaan. Mutta nyt on ainakin päivissä vähän enemmän tekemistä ryhmän ylläpidossa. 

Eksyin viime viikolla kirjastoonkin. En ole lukenut varmaan yli vuoteen yhtäkään kirjaa. En ole vain pystynyt. Kirjastossa iskee usein valinnanpaljous. Nuo neljä kirjaa tuli lainattua. Tanja Lintulan kirjan olen lukenut aiemminkin mutta oli niin koskettava että haluan lukea uudestaan. Ja Plath sekä Bukowski kuuluvat suosikkeihin. Aika takkuisesti on lukeminen lähtenyt käyntiin mutta en ole vielä menettänyt toivoani. 


Periaatteessa voin paremmin. Vaikka synkät hetket on läsnä edelleen päivittäin, mutta silti on myös jotain parempaa. Ryhmän perustaminen sai mussa hetkeksi aikaan sellaista intoa mitä ei ole aikoihin ollut. Esittelyä tehdessäni hämmästyin myös kuinka "positiivisesti" kirjoitin. Mutta siihen pyrin. 
En voi liiallisella negatiivisuudellani ylläpitää ryhmää eikä se ole tarkoituskaan. Se ei myöskään tarkoita ettäkö pitäisi olla vastakohta ja täynnä iloa, luulen että monia ärsyttäisikin sellainen. Vaan löytää kultainen keskitie siinäkin asiassa. 
Jäin samalla miettimään miten kuitenkin osaan olla tarvittaessa tsemppaava ja jättää ainaisen negatiivisuuden vähemmälle. Perusluonteeni tulee varmasti aina olemaan negatiivinen, muttei sen tarvitse määrittää minua kokonaisuutena. Sitäpaitsi en itse näe negatiivisuutta huonona asiana kunhan rinnalla on joskus muutakin. 

Kivut ovat olleet lievempiä vaikka toki niitä edelleen on. Olen harrastanut pienimuotoista lihaskuntojumppaa kotona päivittäin ja se tuntuu auttavan. Sain myös tens-laitteen lainaan, mutta lääkkeitä edelleen syön ja erikoislääkärille pääsyä odotan (ensi viikolla).
Sain myös välit korjattua yhteen ystävään ja se lämmitti mieltä. Päätin luopua pitkävihaisuudestani ja katkeruudesta.

Tässä nyt kaikki tältä erää, yksi blogipostaus-aihe on mielessä jo mutta saa nähdä koska sen toteutan. Kiitän kaikkia lukijoita ja kommentoijia, merkitsee paljon.