Kivusta kipuun

Mitä minä teen, millekkään, mihin menen, missä olen.
Kaikkialla on vaikeaa.
Toivoisin että voisin kuvitella pahan oloni möykyksi ja leikata sen pois. Tätä ei voi leikata, tämä on minussa, juurtunut sieluuni, sisimpääni, kaikkeen minussa.
Haaveilen jostain aineesta joka saisi hetken tuntemaan jotain muuta. Ei sellaista ainettakaan ole. Mikään ei vie tätä kipua enää pois.
En pysty enää olemaan, en halua olla.
Olen juurtunut paikoilleni taas.
Ei minulla ole vastauksia mihinkään.

Puhelin ei soi vaikka ollaan luvattu soittaa. Onneksi ei soi. Ja helvetti kun ei soi.
Kukaan ei välitä missään, olen yksin omassa pimeässä huoneessa poissa kaikkialta koska olen vääränlainen kaikkialle. En sovi mihinkään, ei mistään tule mitään. Ei koskaan ole tullut, ei koskaan tule.

Tein virheen. Katsoin äsken valokuvia ajoilta kun vielä tunsin jotenkin eläväni. Kun humala tai joku muu olotila sai minut pois tästä helvetistä edes hetkeksi. Kun olin jonkun sylissä, poski poskea vasten, huulet huulia vasten, iho ihoa vasten.
Nyt ei ole enää mitään. Hukun näihin päiviin enkä pääse minnekään.

Fyysinen ja henkinen helvetti samaan aikaan. Koskee eikä siihen auta mikään. Ei mikään lääke helpota tätä enää. Juon kuppitolkulla teetä ja niistän ja vedän pilleriä toisen perään. Haaveilen lääkekoomasta josta en enää heräisi koskaan.

 

Minulla oli joskus elämä. Se vietiin pois enkä saanut tilalle mitään. En tunne enää eläväni. Teinkö itse liikaa virheitä vai mitä tapahtui. Hengitän mutta siinä kaikki.
Ja jumalauta että haluan hengitykseni loppuvan. En jaksa enää hengittää. Tappakaa minut, viekää kaikki pois ! Minä en osaa itse viedä, en lopettaa, en lähteä.

Tätä samaa umpikujaa. Samoja sanoja vuodesta toiseen koska en jaksa keksiä enää uutta eikä ole enää mitään uutta. En osaa sanoittaa enää tätä kipua kuvaavimmilla sanoilla koska tämä ei ole enää sanoitettavissa. Jotain kipeämpää kuin sanat.

Kyyneleet kuivuneet poskille enkä välillä tunne enää yhtään mitään. En jaksa yrittää, en koskaan enää, mitään, missään. Ja se on kuolema. Loppu. Loppuni on sinetöity.

Tämän kaiken keskellä haluaisin vielä edes kerran olla jotain jossain ihan pienen hetken jonkun lähellä. Ketään ei ole enkä minä ole kenellekkään mitään enkä pysty olemaan.

"Me emme tiedä mitä linnunsydän tuntee, kun siipi ei enää kanna, ja alla on meren hauta."

Niin monta kertaa yritin lähteä enkä pystynyt.
Ehkä se sinetöi elämäni tarkoituksen.
Vasten tahtoaan lopun elämäänsä.
Eikä silloin voi tuntea enää mitään muuta kuin ikuista kipua.