Killingholma ja muutamat ajatukset

Ajatuksista en tunnu saavan kiinni.
Sitä mieluummin pakenee päätään ja koittaa olla ajattelematta mitään. Keksii jotain mihin keskittää ajatuksensa ettei tarvitsisi muistaa kuinka kipeää kaikki välillä on.
Mitä kuuluu ?
En tiedä mitä kuuluu.
Päässä lyö tyhjää, kaikki on tyhjää.
Joskus on jotain muuta. Yöuinti ystävän kanssa. Tai hiljainen ranta ja omat ajatukset, musiikki korvissa.

Ja välillä taas muistaa miten merkityksetöntä kaikki on. Miten on ihan sama milloin nousee aamulla ylös. Ihan sama onko olemassa missään. Ja silti aina on. Päivät toistavat toisiaan.
Välillä päähän pulppuaa ideoita mihin suuntaan voisin lähteä elämässäni. Yleensä ne jäävät ajatuksiksi. En saa otettua minkäänlaisia askeleita. Olen jäänyt jumiin, liian kauan ollut jo paikallani. Vaikka tätä vihaa, tässä on se turva. Ei tarvitse olla mitään. Voi nuokkua päivät pitkät täällä yrittämättä yhtään mitään. Ei se tunnu elämältä. Ehkä en haluakkaan sen tuntuvan.

Joinain päivinä menneisyyden kipeät asiat tulvivat mieleen ja muistaa kaiken sen kivun mitä joskus oli. Mutta kivusta huolimatta silloin enemmän elämää. Kaaosta, mutta edes jotain.

Kirjasta Hullu (Juha Hurme)

Joku helvetillinen vimma löytää jotain ja silti joku sairas halu jäädä vain paikoilleen makaamaan. Voiko tämä näin jatkua, kauan voi. Ei voi. En halua tätä. En halua muutakaan. En mitään.
En tiedä mitä olla, missä olla. Millainen olla. En saa selkoa tästä. Mistään.
Tuntuu kun ei olisi edes elossa. Vaan jossain sumussa.
Ei ne pienet kauniit hetket tunnu kantavan ollenkaan. Tuntuu aina jälkeenpäin  ettei niitä ole edes ollut. Kuin olisivat jotain harhaa olleet. Vaikka niissä hetkissä ne pienet kauniit hetket kolahtaa.

Eräs kerran sanoi ettei pitäisi koittaa väkisin saada hetkiä tuntumaan joltain.  Että ei se auta, että vimmaisesti koittaa löytää tarkoituksia. Että pitäisi vaan antaa asioiden lipua eteenpäin ja välissä huomata että saattaa ollakkin hetken helpompaa. Tehdä asioita vaikkei pätkääkään kiinnostaisi. Joku kerta voi kiinnostaa. Aina ei. Ja silti tuntuu niin turhalta tehdä mitään jos ei tunnu miltään. Parempi jäädä neljän seinän sisään ja antaa kaiken elää tuolla ulkopuolella. Kieriskellä itse täällä omassa pahassa olossaan.

Mutta nyt ei irtoa enempää. Turha tätä tekstiä on väkisin yrittää synnyttää. Ehkä jonain päivänä taas jaksan ajatella enemmän, saada tekstistä kiinni ja selventää ajatuksiani. Nyt haluan vain olla. Omissa oloissani.

Seuraavat kuvat tämänpäiväiseltä retkeltä Killingholmaan (Laajasalossa).