Kirjoitan. Silläkin uhalla että ajatukseni ovat liian synkkiä eikä sovi kenenkään luettaviksi.
Olen aina kirjoittanut, enemmän ja vähemmän. Viime vuosina harmillisen vähän. Blogia olen ollut aloittamassa jo vuosia, ja tänään sen teen.
Välitila ? Se on tässä tarkoituksessa tila, jossa olen ollut jo pitkään. Kykenemätön kuolemaan, kykenemätön elämään. Joku sellainen jossa ei pitäisi kenenkään olla, mutta oma mieli on kahlinnut minut siihen enkä tunnu pääsevän irti.
Takana on niin monia synkkiä vuosia täynnä kaaosta ja kriisejä, taisteluja ja luovuttamista. Itsetuhoa ja yhä voimistuvaa kuolemanhalua. Lopulta kai väsyin liikaa, jätin kaaoksen ja jäljelle ei jäänyt enää mitään. Pieniä rippeitä tuhoiluista jota ilmenee yhä harvemmin. Entisen psykologini mielestä se on eteenpäin menemistä. Voi sen niinkin ajatella, mutta kun lukkiutuu tyhjyyteen jossa ei tunnu olevan enää mitään, ei siltä tunnu.
Joskus elämä siis oli pelkkiä osastojaksoja toisensa jälkeen. Humalaa ja liikaa lääkkeitä, hiilihuuhteluja ja päivystyksien odotustiloja. Sairaalavuoteita ja pelkkää kaaosta. Toimin kuin jokin riivattu enkä lopulta enää ymmärtänyt tekojeni seurauksia, vaikken diagnostisesti psykoottinen ole koskaan ollutkaan muutamaa kertaa lukuunottamatta. Kutsuivat niitä psykoottisiksi läpilyönneiksi.
Voisin kirjoittaa noista vuosista varmaan kirjan (jos osaisin), niin paljon on tapahtunut, mutta päädyn nyt vain avaamaan pieniä hetkiä tähän ja tuleviin teksteihin.
Kirjoittaminen on aina ollut tärkeää, se parhain tapa purkaa omaa mieltäni. Olen kuitenkin lähinnä kirjoittanut vain itselleni, yhtä paikkaa lukuunottamatta jonne olen jo vuosia kirjoittanut nettipäiväkirjaa, foorumi välillä vaihtunut.
Mutta nyt alan purkamaan ajatuksiani tähän blogiin, joka nyt vihdoin aukeaa.
En vielä ole niin perillä kaikista blogiasetuksista, mutta perehdyn niihin vähitellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti