Oma synkkä kotini, juuri sellaiseksi sisustettuna kun olen halunnut. Turvapaikkani maailmassa.
Ihme kyllä, olisi energiaa ja lievää haluakin ottaa osaa maailmaan tuolla ulkona. Toisinaan. Viime päivinä aika paljonkin. Lopulta se edelleen kaatuu päätöksen vaikeuteen minne mennä, mitä tehdä. Lopulta sekin muuttuu ärtymykseksi ja vihaksi, kun tajuaa, ettei oikeastaan ole mitään paikkaa minne mennä, ainankaan kenenkään kanssa. Yksinäisyys vaivaa toisinaan.
On tälle kaikelle syykin, tai oletettava syy. Aloitin reilu viikko sitten Voxra-nimisen lääkkeen. En oikein tiedä mitä ajatella. Niin pitkän aikaa olen ollut niin väsynyt ja lamaantunut kaikkeen, mikään ei ole kiinnostanut ja olen vain halunnut nukkua ja nukkua. Nyt tuntuu että on välillä ylikierroksillakin, saa joitakin asioita tehtyä, on seurankipeä olo. Unenlaatu on heikentynyt ja yöt ovat menneet lähinnä sängyssä pyörimiseen. Yliväsymys laittaa helposti ylikierroksille. Mutten näe siinä mitään pahaa. Niin kauan olen ollut niin loputtoman väsynyt ja pelkästään tyhjä ja masentunut.
Olen tottunut olemaan yksin, viihdyn yksin, olen lähes aina yksin. Ja nyt toisinaan kaipaisi seuraa, se tuntuu oudolta. On kuitenkin aika vähän ihmiskontakteja. Ja ainainen huonommuuden tunne, eikä jotenkin osaa edes soittaa kenellekkään ja ehdottaa tapaamista. Ei ole tottunut siihen. Tuntuu että on kaikille vaivaksi. Ei ole kellekkään mitään annettavaa, ei ole mitään puhuttavaa. Ei ole kellekkään yhtään mitään.
Saatan päätyä merenrantaan juomaan viiniä, siinä missä muut lähtevät kaveriporukoineen viikonloppuna juhlimaan. Tai saatan korkata sen viinipullon yksin kotona. Siihen on jo tottunut. Ei osaa enää aina edes tuntea surua siitä. Kunnes joinain hetkinä raivo purkautuu siitä ettei tunnu merkitsevän kellekkään yhtään mitään. Että on liian surumielinen ja masentunut kenenkään seuraan. Se joka aina istuu yksin baarissa eikä kukaan tule pöytääni. Harvemmin kuitenkin siellä baarissa enää, onneksi.
Ja kun tuntee ihmisten keskelläkin olevansa yksin. Jotenkin vääränlainen kaikkialle. Ulkopuolinen. Sellainen jonka olemassaolon voi unohtaa ja jonka poistumista ei edes huomata. Se on vahva tunne, mutta se on valitettavasti myös osittainen totuus.
Liian synkkä kaikkialle.
En osaa olla mieliksi, jutella niitänäitä, hymähdellä. Lauon mielipiteeni joskus turhankin suoraan, kun sille päälle satun. En peittele olotilojani tai tunteitani.
Tai no, ehkä joskus. Jossain harvoissa tilanteissa joita ei onneksi ole juuri ollenkaan enää. Jossain sukujuhlissa kerran kahdessa vuodessa, jos silloinkaan. Olen jo jäänyt ulkopuolelle niistäkin, mutta siitä en osaa tuntea mitään. Samantekevää.
Mutta nyt menee kaksi masennuslääkettä, Sepram ja Voxra. Tuntuu liialta. Lääkekriittiselle ihmiselle. Jos Voxra osoittautuu sopivaksi, luovun Sepramista. Sanoi lääkäri mitä tahansa. En tahdo olla ylilääkitty. En juurikaan lääkkeisiin edes usko. Mikään lääke ei ole juuri mitään hyvää tuonut. Pelkkiä sivuoireita ja huonoja vaikutuksia.
Jotkut lääkärit ymmärtää sen, että potilaalla on myös oma tahto ja omat mielipiteet. Olen ollut onnekas kun olen saanut sellaisia lääkäreitä. Ei tarvitse kinata. Tajuavat sen, että lääkehistoriallani tiedän jo aika paljon itsekkin. Ei ole mitenkään hyväksi, jos nukun neurolepteillä vuorokauden ympäri ja olen silti väsynyt. Tai lihon yhtään enempää. Tämä pillerisirkus tuntuu useinmiten vähän jo pelleilyltä. Määrätään yhtä lääkettä ja otetaan sen lääkkeen sivuoireisiin toista lääkettä. Ja taas kolmatta. Ja kun yksi hankaloittava oire häviää, häviää usein paljon muutakin, mutta sitäkin pidetään hyvänä asiana. Pillereitä pillerien perään.
Toisinaan leimataan hankalaksi potilaaksi, kun sanoo omat mielipiteensä, ei suostu olemaan lääkäreiden koekaniini. En ole siitäkään enää välittänyt, tämä on kuitenkin minun elämäni. Minun täytyy ne sivuoireet ja kaikki vaikutukset kestää, joten minä sen myös lopulta päätän mikä sopii ja mikä ei. Mikä tuntuu kamalalta ja mikä siedettävältä. Hyvältä nyt ei juuri mikään.
Mutta nyt näin, odotan tuolta Voxralta myös sitä että pystyisin vähentämään tai lopettamaan tupakanpolton. Olen siitä lukenut että sillä on sellaista vaikutusta, sisältää samaa lääkeainetta kun tupakanvieroitus-lääkkeet. Vaikutuksen ei muistaakseni pitäisi edes vielä näkyä, joten tässä odotellaan. Tupakkaa palaa tosiaan aivan liikaa ja vähäiset rahat hupenee turhan äkkiä siihen, keuhkotkin jo tuntee tupakoinnin haittavaikutukset. Vaikka terveydestäni en niin jaksakkaan välittää. Joskus olen jopa toivonut sitä keuhkosyöpää, toisaalta taas en todellakaan, koska on aika kivulias tapa kuolla. Saa nähdä, saako tällaisen tervakeuhkon millään pääsemään eroon tupakasta. Jos nyt edes vähentämään, olisin jo siitä tyytyväinen.
Mutta tässä nyt tämän aamun ajatuksiani. Lisää kahvia ja ehkä sitten jotain, mitä, en vielä tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti